maanantai 12. tammikuuta 2015

Palmikkosukat

Vihdoin ja viimein! Näitä sukkia alettiin tekemään varmaan 4 kk sitten ja nyt tuli vihdoin valmista... Pitkähkö aika johtui siitä, että käyttämäni Sterk:n lanka ei riittänytkään ja olisin ostanut sitä lisää, mutta Lankamaailmasta oli kyseinen väri loppu ja uutta piti odotella valmistajalta saakka..

Lankana siis Sterk:n alpakkasukkalanka, joka on aivan taivaallisen pehmeää.. samasta langasta neuloin hieman eri värisenä siskolleni joululahjaksi palmikkosukat. Puikkokoko 3 mm.

Ohje on suoraan Dropsin palmikkosukkien ohjeesta. Taisin tehdä keskimmäisen koon mukaan, lankamenekki oli 3,5 kerää tuota Sterkkiä. Sukissa siis neljä tuollaista palmikkokuviota ja edessä oleva palmikko jatkuu jalan kärkeen saakka, kaksi sivuilla kärkikavennuksiin saakka ja takana keskellä aina kantalapun "pohjaan" saakka. Malli oli mielestäni aivan ihana ja nämä sukat oli vain pakko tehdä.

Tein pientä lankainventaariota ja multa löytyy tuota samaista Sterkin lankaa 3 mustaa kerää, 1,5 kerää vihreää (sama mistä tein nuo siskoni sukat), tätä punaista jäi myös 1,5 kerää ja sellaista vaalean beigeä oli kolme kerää... Pitäisi siis alkaa pohtimaan mihin ne käyttää :D Ihan halpa lanka kun ei ole kyseessä, hinta on miltei 7e/kerä niin ei tohtisi jättää kaappiin pitkäksi aikaa lojumaan ;)

Kokeilin myös uusia Cubics -puikkojani ja ne tuntuivat kyllä todella hyviltä neuloa! Seuraavat puikot tulee olemaan myös samaa sarjaa ehdottomasti :>

Valmiit sukat.

Takaa.

Jes!

Redy, steady, go!

Neuloja-apurit.

Laaduntarkkailija ja puikoilta tippuneet sukat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti