sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Villasukat

Noniin. Tuli tähän väliin neulottua loppuun ne keskeneräiset mustat villasukat. Motivaattorina toimi ostamani Novitan sukkalehti, koska alkoi polttelemaan että tekisi siitä jotkin kivat sukat mutta kun mun 3,5mm bambupuikot oli noissa kiinni niin eihän siinä muu auttanut kuin tehdä ne valmiiksi!

Näiden sukkien ohje löytyy ainakin Novitan verkkosivuilta. Lanka on 7 veljestä ja sitä kului näihin joku vajaa 100g. Aika paljon siitä 150g kerästä jäi jäljelle. Sukkien varsinaisesta ohjeesta poiketen varsi on siis lyhyempi ja kantapalasta eteenpäin silmukkamäärä pienempi. Varren kuvio vaatii 54 silmukkaa, mutta ennen kantapalan tekoa kavensin silmukkamäärän sukan takaa 48 silmukkaan ja jatkoin niillä työn loppuun (12s / puikko). Olen huomannut että tällä silmukkamäärällä omaan jalkaani ainakin sukista tulee istuvammat eikä ne lörpähdä käytössä. 

Etuosan palmikon molemmin puolin on koristeellinen pitsi.

Perus vahvistettu kantapää.

Osallistuja piti hyvää huolta ohjeista.

Sen lupaan ja vannon, että tällä ohjeella en enää sukkia ainakaan vähään aikaan tee x) Vuosi sitten jouluna tein todella monelle lahjaksi sukkia vähän varioimalla tätä ohjetta ja itseltäni löytyy nyt kolmet sukat jotka on tällä ohjeella tehty.. 2 ohjeen mukaiset ja nämä vähän muunnellut. Eli korkea aika vaihtaa tyyliä.. Sukkia tykkään tehdä 7 veljestä langasta koska se on todella kestävä sukkalanka, kivoja ohjeita sille en vain niin kauhesti ole löytänyt, joten kun huomasin tämän sukkalehden niin ei tarvinnut kahdesti miettiä lähteekö se kauppakasiin.

Seuraavat onkin jo valittu ja ne tulee olemaan yhdet Novitan sukkalehden sukista. Lehdessä on hyvin kuvailtu myös erilaiset kantatilkut ja päkiäkavennukset, että pystyy vaikka vaihtamaan tyyliä joihinkin muihin ohjeisiin :) Eikä lehden hinta päätä huimannut...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti