keskiviikko 6. elokuuta 2014

HIFK-sukat

Nyt kun tämä jalka vähän estää ompelutöiden tekemisen, niin täytyi niin sanotusti kaivaa puikot kaapista.. Tilasin viime viikon torstaina vihdoin ja viimein langat Novitan verkkokaupasta kaavailemaani HIFK -villapaitaan. Sain sen jopa alotettua! Hah! Mun nuorempi kissa on vaan nyt keksinyt noi lankakerät ja levittelee ne hämähäkinseiteiksi pitkin asuntoa jos jätän ne hetkeksikään valvomatta. Täytyy toivoa, että kyseessä on ohimenevä vaihe.. vähän niinkuin niiden vessapaperirullienkin kanssa...

Mutta, kun blogin ajatus sai alkunsa siitä että ikuistan tekemiäni töitä, niin nyt kun uusien tekeminen on vähän hankalanpuoleista, niin kuvataan niitä vanhoja.. Tulin tänään koneella Joensuuhun, jossa viikonloppuna on veljeni toisen lapsen ristiäiset niin täällä ollessa muistinkin, että tein viime jouluksi isälleni lahjaksi HIFK -villasukat ostamani HIFK -hupparin kaveriksi. Isäni on suurehko fani ja lahja oli erityisen mieluinen.. hän viettää paljon aikaa jäähalleilla ja oli edellisenä talvena todennut että nyt ei jalat palele.. kaupasta oli tarttunut pörrösukat mukaan ja ensimmäisen hallireissun jälkeen ne oli lentäneet nurkkaan vivahteikkaan kiroilun säestämänä.. kun jalat hikoilee niissä niin paljon ja kostuu niin tulee kylmä. Noh, päästin iskän pinteestä tekemällä hänelle villasukat (toiset tein jo aiemmin syksyllä että kärsii odotuttaa ;))

Nämä sukat tehtiin ihan perus Novitan Nalle -langoista, varressa ja kantapäässä on raitaa. Sukissa on perus vahvistettu kantapää. I.F.K -tekstin kirjailin sukkiin siten, että teksti näkyy aina oikeinpäin ylhäältä katsottaessa. Sukan malli on perinteinen Nalle -langan sukkamalli. Näistä tuli aika huiput, muita sukkia en koko talvena tainnut iskällä jalassa nähdäkkään :>

Pps. Villapaitaan piti langat tilata verkkokaupasta siitä syystä, että tuota tummansinistä väriä ei ole myynnissä missään "normi" kaupoissa 7 veljestä langalle, vaikka se langan värikarttaan kuuluukin. Langat olivat lisäksi hieman edullisempia kun ne tilasi verkkokaupasta. Kotiinkuljetuksella tietenkin kun en pääse oikein nilkuttamaan postiin ;)

HIFK -sukat.

Joensuussa on hieman erilaisempia osallistujia. Hessu on tuo kultainennoutaja ja musta kissa on nimeltään Helmi. Hessua saa varoa aika paljon ettei se jyrää mun jalkaa..

Hessu.

Helmi.

1 kommentti:

  1. Hei. Onko sinulla myynnissä hifk villasukkia koossa 42-43? Ja jos ei ole niin teetkö?
    Voitko laittaa minulle s.postia vastaamalla tähän kysymykseen miialehtio@hotmail.com

    VastaaPoista