maanantai 28. maaliskuuta 2016

Epäonnistumisien kautta voittoon - Hupparitakkihuppari

Sain tuossa jokunen aika sitten päähäni tehdä takin. Halusin sellaisen helmasta levenevän, koska kauppojen takit on mun mielestä aika muodottomia eikä tuolta peräsimestä löydy ikinä riittävästi tilaa vaikka takki olisi muuten sopiva. Noh, tilasin mekkokankaaksi Kangaskapinasta collegea jota luulin joustocollegen tapaiseksi ja sitä pitäisi sitten 6m verran tuhota niin ajattelin tehdä kokeiluversion / kevättakin / hupparin tai jonkun vastaavan.

Malli: Ehta muokattuna
Kankaat: Kangaskapinan College ja Marimekon musta trikoo, hupun vuori EK:n kankaita kaapista.
Muut kilkkeet ja hilppeet: Nappitalo ja Eurokangas


Tässä postauksessa on kerrottu nyt tarkemmin miten tämä tekele syntyi - ihan vain siksi, että kaiken tämän tuskailun jälkeen muistan itsekin mitä tein :D

Höhöö



Peräsimestä päin.

Töttöö.

Kuten (lähes) kaikki tekeleet, kaikki alkaa aina kaavojen piirtämisestä ja kankaiden leikkailusta. Perjantaina alkoi noin klo. 11.00 kankaiden leikkeleminen ja tässäpä sitä. Eli kaava oli Ehta (ihanaakin ihanampi), josta muokkasin kaavan reunalinjaa tuosta lantion kohdalta suurinpiirtein niin, että tein loivahkon siirron isomman koon viivalle ja siitä sitten etiäpäin. Nuo kaitaleet piirtelin kaavan reunasta mitattuna ja leikkasin omiksi kaavoikseen.

Vasemmalla takakapl. toinen kaitale ja oikealla etukappaleen molemmat kaitaleet.

Vasemmalla takakappaleen toinen kaitale ja hiha fiksailtuna kasaan.

Hupun kanssa täytyi hetki vetäistä henkeä ja pohtia että mitäs sitä tässä tekeekään.. eli kun Ehdan huppu on tarkotettu suljettuun pääntiehen ja mulle tulee vetskari.. Niin! Niin tietysti. Mittasin siis kaavoista pääntien pituuden ja vastaavan tästä hupun kaavasta ja niks naks.

Huppu ennen.

Huppu jälkeen (pieni pala pois leikattu).

Kun kaikki kankaat oli leikelty, ompelin ensimmäisenä taskun kondikseen. Tasku on kaitaleen levyinen ja siis erillinen palasensa vain toisen päällä johon vuori tukikankaan kanssa kiinnitettynä. Taskujen jälkeen ompelin torson palaset toisiinsa ja silitin aina saumat auki sitä mukaa kuin etenin.

Tämän mallin kanssa hieman haasteellista oli, kun Raglan -hihojen kanssa ei saa oikein fiksusti sovitetuksi tekelettään ennen kuin hihat on kiinni - kun hiha muodostaa osan olkapääsaumaa ja tässä vielä kaiken lisäksi hiha ja pääntie on ainoat joista vuori konkreettisesti on yläosassa kiinni.. Eli, sitten kun torso -osan etukappale ja vuori olivat "valmiina" niin hihojen kimppuun. Ompelin hihansuut vuori ja päällikangas oikeat vastakkain hihansuusta ja käänsin hihan oikein päin. Vuori jäi alle ja hieman pidempänä pikkusen pilkistää hihansuusta kuten taskussakin - mun mielestä kiva!

Hihojen kiinnitys.

Yleisö.
Hihojen kiinnityksen jälkeen sain ensikertaa tätä sovitettua ja totesin kuten aiemmankin ehdan kanssa, että selän keskelle jää kangasta aivan liikaa. Takakappaleesta keskeltä takaa otin aika reilusti sisään jolloin takakappaleesta tuli hieman kaarevan muotoinen sivuprofiilissa. Takakappaleen kanssa yritin muuten takahelmahalkiota -mutta siitä myöhemmin.

Huppu! Se pitikin kiinnittää aikalailla seuraavaksi jotta vetoketjun ja alahelman huolittelu olisi mahdollista. Ompelin hupun vuoren ja vuoren kaitaleen toisiinsa, sitten huppukappaleet oikeat vastakkain puoliskoittain ja lopuksi yhteen. Hupun suulta tikkasin reunasta koristemaisesti saumanvarat huppuun kiinni ja vielä kaitaleen saumanvarankohdalta huppujen vuoren + etukappaleen toisiinsa = nauhakuja.

Tässä vaiheessa osasin vasta alkaa ihmettelemään näitä renkuloita joiden läpi sitten saadaan narut työnnettyä. Noh, tässähän kävi niin että purkuhommiksi meni kun piti tukikangas saada työnnettyä kankaaseen kiinni ja tuo valkoinen apuväline nauhakujaan. Näiden jälkeen vasara kouraan ja kokeiluversiota tekemään... Kokeilu kannatti, koska tuo kokeilurenkula tuli väärin päin eli tajusin kiinnittää humiota mikä tulee millekin puolen...

Huppu, kokeilukaitale ja renkulat.

Vasemmalla huppu ja oikealla kokeilu!


"I allways feel like, kitty is watching me"...

Sittenpä piti kiinnittää huppu pääntielle ja tämähän on sauma joka jäisi näkyviin - ei kiitos. Leikkelin mustasta vuoren trikoosta kaitaleen, saumuroin toisen reunan (eli sen joka ei tule saumaan) ja kiinnitin ensin hupun ja muun hupparin toisiinsa, jätin hupun molemmista reunoista n. 1cm päähän pääntien reunasta.


Huppu kiinni ja kaitale seuraavaksi.

Ja kaitale päällipuolen, eli alimmaisena itse huppari, sitten huppu ja päällä kaitale.

Saumurilla surrur niin näyttäpi tältä.


Kissat...
Sitten käänsinkin kaitaleen vuorta vasten ja nuppareilla kiinni. Ompelin paininjalka sisäpuolella olevaa saumaa vasten (tämän kyllä tuntee kun on aika möykky sisällä) kaitaleen kiinni etukappaleeseen. Minulla tämä kaitale oli n. 4 cm leveä.

Kaitale kiinni huppariin.
Kun kaitale on kiinni, tulee tikki siis ao kuvan lailla näkyviin. Ja sittenpä päästiin vetoketjuun! Ensin yritin vahasta tottumuksesta kiinnittää ketjun perinteisesti, harsimalla kiinni ja ompelemalla oikealta puolen päältä päin - huono idea, jälki on aivan kamalaa vaikka mitä yrittäisi. Tässä kohtaa hermot meinasi pettää ja pyysin apuja facen kautta - onni on ihanat käsityöryhmät!


Vetskari purkuun ja uusi yritys (niin ja muuten rikoin sitten tuon minkä purin ja kävin ostamassa uuden)...

Neuvo kuului näin:
1. Ompele vetoketju oikeat vastakkain  ketju ja kappale toisiinsa kiinni vetoketjupaininjalalla.

Oikeat vastakkain.

2. Käännä ja tikkaa normaalilla paininjalalla päältä.

Tällä tavalla voi rehellisesti sanoa, että tuli hemmetin siistiä jälkeä! Kangas ei yrittänyt läheskään yhtä paljon pyrkiä karkuun ja ryttyjä ei tullut lainkaan. Päältä kun tikkasin koristeompeleen niin piti olla jo tarkempana ja kangasta sai välillä hellästi vetää sivuun päin tai nostaa paininjalkaa ja korjata kangasta alla - mutta eipä ole ryttyjä. Neuvottiin myös, että joustavalla kankaalla harsiminen ei kannata, joten nuppineuloilla poikittain.

Käännettynä!

Sitten päästiin jo helmaa kohti.. Tein tässä siis hieman käänteisesti, huppari olisi voinut olla kokonaan valmis vetoketjua lukuunottamatta, mutta halusin tehdä tässä järjestyksessä. Taakse ei siis tullut takahalkiota koska en päässyt siitä yli enkä ympäri miten siitä olisi saanut siistin (en ossoo) joten hurautin kappaleet suoraksi. Vuori on n. 6cm lyhyempi kuin päällikappale. Kiinnitin tukikankaat ja tein sitten nuo rinkulat helmaan, koska halusin ehdottomasti helmaan kiristysnauhan. Ja nauhan laitoin samalla kun käänsin helmaa... :) Nuo rinkulat jäivät siis vuoren puolelle, en halunnut että ne näkyvät takakappaleessa.

Lähtötilanne, takahelma.

Käännettynä.

Ja sitten hurauteltiin alahelma kasaan! Huhu! Meinasi kyllä meikäläiseltä kärsivällisyys loppua muutamia kertoja tässä projektissa. Aikaa meni aivan tuhottomasti kun mietin ja pähkäilin miten minkäkin kiinnittää ja kun ei mulla ollut ihan lopullista ajatusta siitäkään, millaisen tästä haluan. Päätin mallailemalla ja lennosta asioita kuten esim. tuo alahelma ja sen kiristimet. Kaikkiaan siis tein tätä kolme päivää, mutta kyllä tästä kiva ja pidettävä tuli!

Sisäpuoli.

Alahelma käännettynä. Pakko oli tehdä pienet laskokset kun ei tuo muuten millään kääntynyt!

Viimeistelty hupun kaitale! Sujautin ommellessa väliin tuollaisen "käsintehty" -lappusen.

Kaitaleet, hiha jne jne.

Hiha.

Huppuunkin pujahti kiristin!

Edestä!

Taskussa on piilotettuna saumaan ommeltuna tuollainen koukku mihin saa vaikka avaimet kiinni!

Kokonaisuutena tästä tuli mun mielestä varsin onnistunut ja paljon opin ja havaitsin tätä tehdessä. Jos samanlaisen joskus teen tai vaikka takkinakin (kun tämä oli harjoituskappale ennen takkia) niin teen noista kaitaleista leveämmät jotta erottuvat paremmin.

3 kommenttia:

  1. Ihana takki!! Tällaisen haluaisin kans!! Mikä on takin koko ja paljonko arviolta meni kangasta? Jos tekisit venymättömästä niin mitä ottaisit huomioon?

    VastaaPoista
  2. Ihana takki!! Tällaisen haluaisin kans!! Mikä on takin koko ja paljonko arviolta meni kangasta? Jos tekisit venymättömästä niin mitä ottaisit huomioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Ehta -mekossa on mun mielestä aika pienet koot, normaalisti teen koossa 2XL, tämä 3XL -kaavalla ja suurennettu helmasta kokoon 4XL. Halusin että tämä jää väljäksi joten otin isompaa kokoa kuin tavallisesti, aika paljon otin selästä sisäänpäin kuitenkin koska mulla kertyy tällä mallilla selkään ryttyä kamalasti. Ajattelin myös, että tarvittaessa olisi voinut ottaa sisäänpäin noista kaitaleiden saumoista, mutta se olisi kyllä vaatinut kappaleiden harsimisen yhteen ennen taskun paikalleen laittoa joten olin laiska ja tyydyin selkäkavennuksiin :D

      Kangasta meni arviolta n. 2,5 metriä (mulla oli tätä 3m ja jäi hiukan yli) - ehkä olisi vähemmälläkin pärjännyt jos olisi leikellyt eri lailla. En jaksanut niin kauheasti alkaa ihmettelemään mistä leikkaisin. Tuon kankaan leveys pakassa oli n. 150 cm. Vuoria meni tietysti vähän vähemmän koska hupun leikkasin eri kankaasta, muuten siihen saman verran :)

      Venymättömästä jos tekisin niin ainakin mittaisin tarkkaan millä koolla lähteä tekemään jos kaava ei ole tuttu. Lisäisin myös ainakin vuoreen selkään lisää kangasta jotta joustaa hartiosta ja tekisin pääntielle, vetoketjun reunoihin ja alas helmaan alavarat nurjalle :) Riippuen kankaasta miettisin myös kannattaako noita kiristysnauhoja laittaa ollenkaan eli kokeilisin varmaan miltä kangas näyttää jos sitä rypyttää.

      Tämä oli oikeastaan mulle semmoinen testityö kun ajattelin tekeväni siis ihan takin juurikin joustamattomammasta kankaasta. Ehtaan lisäisin itsellä myös hihoihin lisää tilaa, kaavassa on mielestäni aika naftit tilat käsivarsissa jos miettii juurikin että haluaa allekin laittaa jotain :)

      Mitäpä vielä... Vuori oli siis mulla lyhyempi ja sen laitoin pituussuunnassakin ihan suorana tähän, joustamattomasta pitäisi kyllä jättää jo sitä taitetta pituussuunnassakin niinkuin takeissa yleensä on :)

      Toivottavasti tämä auttoi! :D

      Poista